lauantai 29. joulukuuta 2018

Tulossa maaliskuussa



Hieman esimakua maaliskuun näyttelystä. Nyt on tullut tehtyä jonkin verran ns. vapaampaa lintumaalausta, toki näyttelyyn tulee niitä perinteisiäkin mukaan.
Näyttelyn tarkemmasta ajankohdasta ja paikasta myöhemmin.





Korpinmusta laulu





Varjojen metsä

tiistai 20. marraskuuta 2018

Sirkkujen hiljaisuus osa 2.



                                                                                                 Jatkuu...

torstai 1. marraskuuta 2018

Sirkkujen hiljaisuus Osa 1.

Tästä alkaa hieman pidempi sarjis. Valmiiksi piirrettyjä sivuja syntyy toivottavasti tasaiseen tahtiin. Kertomus itsessään on hahmoteltuna pääknupissani ja enää tarvitsee vain piirtää. 
Henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia.




torstai 23. elokuuta 2018

Linnut kylässä- näyttely



Ensi sunnuntaina siis näyttely Köyliön Vuorenmaan Tuotetorin yhteydessä. Tämän jälkeen meikäläisen taidetta nähtävissä Vampulan kirjastossa syyskuun ajan. Siitä lisätietoa noin viikon päästä .

torstai 15. helmikuuta 2018

Uutta blogissa

Lisäsin blogiin uuden sivun "Postcards from beyond" Skullosen ja Arvid Angstin seuraksi.